Hieman kennelistä

Näetkö tuon ihanan kesäisen kuvan tiestä, aivan kuin jostakin aavistuksen satumaisesta tarinasta? Se on tie, mikä johdattaa vieraamme suoraan kennelin portille. Ympärillesi katsoessa avartuu tyypillistä maalaismaiseman vivahdetta, ihanan rauhallista ja puhdasta. Kovinkaan kauaa et tätä tietä kuitenkaan kaikessa hiljaisuudessa pääse kulkemaan, kun jo ensimmäiset vieraista ilmoittavat haukahdukset alkavat kuulua.

Muistathan autolla paikalle saapuessasi olla varovainen! Sillä meidän tomerat ankkamme viettävät aikaansa usein juuri tiluksien aidan ulkopuolellakin. Ja nämä vaakut tykkäävät myös kovasti seurata sinua joka paikkaan, korostan vielä ihan joka paikkaan. Joidenkin mielestä tämä voi olla aavistuksen ahdistavaa, mutta yritäpä noille jääräpäisille linnuille kertoa ettei se ehkä ole kaikkein paras tapa toivottaa meille saapuvat vieraat tervetulleiksi.
© Flickr, Robert Anders

Nyt kun olet päässyt jo perille asti, tai oikeastaan nyt näet oikealla punertavan suuren rakennuksen. Se on paikka, jossa kennelin koirat suurimmiltaosin viettävät aikaansa, samassa rakennuksessa on myös omakohtainen sisätreenihalli. Vaikka paikka ei hulppeudellaan häikäisekään ulkoisesti, niin hyvin se on meillä kaikki nämä vuodet toiminut. Rakennuksen saa myös viileämmillä keleillä/talvisin sisälämmityksen, eli missään kylmyydessä eivät koirat ole, saati tietenkään treenailla.

Myös ankat viihtyvät täällä yllättävän paljon, silloin kun eivät ole tarkkaavaisina seurailemassa tapahtumia ulkona. Rakennuksesta löytyy myös kylmä- ja kuivavarasto koirien ruuille, ettei oma torppani täyttyisi pelkästään niistä.
Koirien torpat ovat tällä hetkellä siten, että urokset löytyvät käytävän vasemmalta puolelta, ja nartut oikealta. Näin siis menosuuntaan mennessä.
© Thomas Kohler

Vähän matkan päässä koirien rakennuksesta saavutaankin minun omaan pirttiini. Tuommoinen vaatimaton, mutta juuri minulle sopiva koti kaikkeudessaan. Täältä kasin kulkee kaikki se paperien pyörittely kisailmoittautumisista jalostusasioihin, joskus tuntuu että ihan hukun näihin. Vaikka teknologia onkin kehittynyt ja läppäri itseltäkin löytyy, jotkut seikat on parasta tehdä paperillisina. Koirien titteleitäkin ja kuvia on siellä sun täällä, mihin vaan olen saanut ängettyä. Unohtamatta koiran karvaa ja kuolaisia leluja, siis koirien ei minun.

Minä itse olen Enyo, 35-vuotias Suomalais-Saksalainen nainen, alunperin olen syntynyt Suomessa. Lapsesta alkaen olen ollut koirapiireissä mukana isäni kanssa, joka myös oli kennelkasvattaja aikoinaan. Saksaan muutin vuonna 2009 sillä halusin jatkaa bordercollieiden kasvatusta itse, mutta en kuitenkaan synnyinmaassani. Kun katsoo kasvatustoimintani hedelmää, en hetkeäkään katunut päätöstäni tänne lähdöstä.
Ja toiminta tulee jatkumaan vielä toivottavasti pitkään.
© Marco Verch

Ankkoja täällä tiluksilla on vipeltänyt siitä saakka, kun paikan itselleni ostin. Alkuun kyllä itseänikin hieman hämmensi saada tämmöiset "kaupan päälliset", mutta ajanmittaa näistä on tullut täysin tasavertaisia perheenjäseniä mitä koiranikin aina ovat. Eikä näiden kanssa kyllä koskaan ole ollut tylsää hetkeä, jokainen päivä on aina erilainen vaikka voisi muuta luulla. Joukossa on niitä perässä hiihtäviä kyylääjiä, jotka eivät kumminkaan tule kosketusetäisyydelle. Sitten on vallan seurallisia vaakkuja, jotka saattavat parhaimmikseen pyrähtää syliin kököttämään. Nämä persoonat rakastavat huomiota ja silitystä, eivätkä kyllästy siihen koskaan.

Loput ovatkin niitä jääräpäisimpiä vaakkuja, jotka eivät seuraa perässä eivätkä anna myöskään koskea (pysyvät siis kaikkein kauimpana). Jälkimmäisten kanssa todella tarkoitan sitä, että ei kannata mennä liian lähelle. Nokan isku ei ole mikään mieluisin tunne sormen päissä. Nämä kaikki erottaa kyllä helposti toisistaan, et voi erehtyä kenellä on millainenkin persoona.
© U.S. Department of Agriculture

Mitä olisikaan paimenkoiria kasvattava kennel, missä ei olisi edes kourallista bäkäpäitä tiluksilla? Nämä nurmikon lyhyenä pitävät villapallot toimittavat meillä pääosin tyypillistä "maatilan" virkaa. Mutta myös aidatulla niityllämme näiden avustuksella on todella näppärää lähteä treenaamaan paimennusta ja ascaa koirien kanssa. Ja sama pätee meidän ankkoihin, tosin vain ascan kohdalla.

Voinet helposti törmätä myös näihin veijareihin jo koirien rakennuksen läheisyydessä, lampaamme kun saavat kulkea vapaasti tiluksilla. Ja ns. pihatto näille löytyy myös koirien rakennuksen länsipuolen päästä, eli 24/7 nämäkään eivät joudu tietenkään ulkona nököttämään. Lampaat eivät tulleet meille kuitenkaan oston päällisenä, vaan hankin nämä läheiseltä lammas-farmilta, joka myi näitä sympaattisia otuksia.
Uskoisin että tulet heti koirien jälkeen pitämään ehkä enemmän näistä veijareista, kuin noista aiemmin mainituista vaakuista.
© Tobias Nordhausen

alloittavia bordercollieita niin työ- kuin näyttölinjaisia, persoonallisia ankkoja, lempeitä villaisia lampaita, ja tietysti kaiken keskellä koko sirkusta pyörittävä nainen. Mitä vielä voisi olla? No tietysti vielä se joka paikan oma musta lammas! Meillä se tarkoittaa porukan ainoata sarvipäistä kaveria, joka ei olekaan mikään tavallinen bäkäpää. Tämä tummaan sonnustautunut tyyppi on tarkemmin sanottuna Racka-lammas, joka tuli tiluksillemme muiden lampaiden mukana.

Hätkähdyin kyllä kovasti tämän päätä koristavia upeita kiertyviä sarvia. Persoonallisesta, ehkä hieman jopa säväyttävästä ulkonäöstään huolimatta on todella rauhallinen ja kiltti lammas. Etenkin lapsista on pitänyt kovasti, ja saikin aikoinaan ystäväni lapselta nimekseen "Zorro". Ja herra tunnistaa nimensä oitis sen lausuttaessa! Zorro on todella huomionkipeä ja seurallinen
Voisin jopa puhutella sitä tiluksiemme maskottina, sillä koirien treenilampaaksi siitä ei itsevarman luonteensa ja näyttävien sarvien puolesta ole.
© Tobias Nordhausen